Vinyylipainatus
Tarjoamme laadukasta, verrattain nopeaa, mutta mikä kenties parhainta – vihdoin myös pienen bändin mittakaavaan sopivaa vinyylipainatusta käsityönä, alkaen 25 kpl eristä!
Vinyyli kuuluu nykyään jo monen bändin myyntipöytään, eikä sen suosio ota laantuakseen. Se on tietyissä musiikkipiireissä ajanut jo CD:stäkin ohi. Verrattain suurissa vinyylikoteloissa esim. vaivalla kehitelty kansitaide pääsee aivan erilailla oikeuksiinsa kuin CD:n kannessa, ja vinyyleille ominainen lämmin soundi luo lisätunnelmaa melkein minkä tahansa genren kuuntelukokemukseen. Näitä ominaisuuksia diggarit osaavat arvostaa vuodesta toiseen.
Onnistuneen vinyylipainatusprojektin läpivieminen on CD-painatukseen verrattaessa huomattavasti monimutkaisempi prosessi, joka voi ensikertalaisesta tuntua jopa ylivoimaiselta. Juuri sen haastavuuden takia kuitenkin suhtaudumme siihen itse erittäin intohimoisesti, ja olemme tällä sivulla koettaneet tehdä monisyisestä prosessista niin ymmärrettävän kuin mahdollista. Silti – vinyylien tapauksessa ei ole liian typerää tai yksityiskohtaista kysymystä jota meiltä ei kannattaisi kysyä,
sillä haluamme tilauksestasi täydellisen yhtä kovasti kuin sinä!
Onnistunutta oman musiikin sisältävää vinyylilevyä ei nähdäksemme voita juuri mikään.
Eli älä ole muukalainen ja kysy meiltä: hq@x-youthgonewild.com
Ennen kuin tilaat vinyylejä, huomioi ainakin seuraavat seikat:
– toimitusajat vinyylissä ovat aina hieman pidempiä kuin CD:ssä, yleensä puhutaan meillä n. 6-8 viikosta
testipainatuksen hyväksyttyäsi, mutta kysy tapauskohtaisesti!
– testipainatuksen saat n. 4kk tilauksen jättämisestä
– kesäisin on perinteisesti ruuhkaa jolloin testipainatuksen tekemisessä kestää tavallista pidempään
– teemme jokaisesta tilauksesta 5 kpl testipainatuksen jonka tilaaja kuunneltuaan hyväksyy ennen painatuksen läpiviemistä
– varmista että sinulla on käytössäsi laadukas vinyylisoitin jolla tarkistaa testimasterit!
– toisin kuin CD:ssä aloitamme työt vasta koko maksun saatuamme
Tärkeä huomio audiomasterista vinyyleissä!
Vinyylille painettavaksi ei sovellu sama audiomasteri kuin esim. CD:lle tai suoratoistopalveluihin menevät audiomasterit. Vinyyli ei kykene toistamaan kaikkia samoja matalimpia ja korkeimpia taajuuksia kuin modernimmat virkaveljensä, joten huolehdi siitä että saat masteroijaltasi vinyylipainatusta varten nimenomaan vinyylimasterin.
Muut mastermuodot tulevat aiheuttamaan virheitä painatusvaiheessa joista emme voi ottaa vastuuta..
Voit myös halutessasi tilata meiltä vinyylimasteroinnin projektillesi.
Selvitä aikatauluarvio projektillesi aina sähköpostitse: hq@x-youthgonewild.com
(Hintoja tarkistettu viimeksi 1.6.2022)
Hinnasto
Laske projektisi loppusumma alla olevien hintojen ja tarvitsemiesi palveluiden mukaan.
Kaikkiin hintoihin sisältyy jo arvonlisävero 24%
Aloituskustannukset
Metallimasteri lakkalevystä: 950€
Metallimasteri datasta: 1200€
Toimitus (särkyvä kuljetus): 30€
Pikatoimitus (särkyvä kuljetus): 50€
Voit myös sopia testikappaleiden ilmaisen noudon toimistoltamme Helsingistä (Ratakatu 19).

Aloituskustannukset ovat aina samat, olkoon painatusmäärä 50 tai 1000 kpl.
Voit tilata vinyylimasteroinnin miksauksistasi myös suoraan meiltä. Lähetä meille tiedot projektistasi ja me laskemme sille hinnan.
HUOM! Jotta vinyyli kuulostaa hyvältä, miksauksien tulee olla limitoimattomia!
12" Levyt (LP)
12" 140 gr musta vinyyli (standardi)
- 50 kpl: 805€
- 100 kpl: 975€
- 150 kpl: 1250€
- 200 kpl: 1580€
- 250 kpl: 1750€
- 300 kpl: 1900€
- 500 kpl: 2200€
- 1000 kpl: 4400€
Hinnat sis. 2x neliväri-labelin sekä pussin levyille.

Sipe Å – Tavallinen lauantai, 12" 140gr musta vinyyli, kannet Tiina Nuortimo
12" 180 gr musta vinyyli
(painava)
- 50 kpl: 1070€
- 100 kpl: 1200€
- 150 kpl: 1300€
- 200 kpl: 1650€
- 250 kpl: 2030€
- 300 kpl: 2275€
- 500 kpl: 2500€
- 1000 kpl: 5000€
Hinnat sis. 2x neliväri-labelin sekä pussin levyille.
12" levynkannet
Levynkannet 12"
- 50 kpl: 325€
- 100 kpl: 450€
- 150 kpl: 650€
- 200 kpl: 850€
- 250 kpl: 900€
- 300 kpl: 950€
- 500 kpl: 1160€
- 1000 kpl: 2320€
Painamme kannet 499 kpl saakka digipainolla, 500 kpl ylöspäin offset-painolla.

Laughing Sam's Dolphin, 12" 180gr värivinyyli, kannet Pertti Jarla
GATEFOLD 12"
- 50 kpl: 845€
- 100 kpl: 930€
- 150 kpl: 1010€
- 200 kpl: 1265€
- 250 kpl: 1520€
- 300 kpl: 1750€
- 500 kpl: 2100€
- 1000 kpl: 4200€
Painamme kannet 499 kpl saakka digipainolla, 500 kpl ylöspäin offset-painolla.
12" pikapalvelu
Tarjoamme pienten erien painatukset (25-90 kpl) nyt myös pikapalveluna. Toimitusaika-arvio koko projektille on 2-3 kk. Erona tavalliseen vinyylipainatukseen, pikapalvelun painatukset viedään läpi pienemmällä boutique-laitteistolla. Huomaathan että myös pikapalvelun toimitusaika-arvio on pelkkä arvio. Sovi siis tiukat deadlinet vasta kun sinulla on valmiit levyt käsissäsi!

Mortyfear – My Dystopia, 12" 140gr musta vinyyli, gatefold, kannet Tuomas Rytkönen
12" 140gr musta vinyyli kansineen
25 kpl: 2125€
50 kpl: 2590€
90 kpl: 3040€
Myös muut määrät 25-90 kpl välillä onnistuvat.
Kaikkiin hintoihin sisältyy metallimasteri datasta, testipainatus, labelit (4-väri), suojapussi, 12" kannet 3,5mm spinellä (4-väri) sekä alv. 24%. Älä siis lisää näihin hintoihin aloituskustannuksia!
Saatavilla myös gatefold-kannet sekä tupla-LP. Kysy hinnat näistä erikseen!
10" Levyt (EP)
10" 110 gr musta vinyyli (standardi)
- 50 kpl: 400€
- 100 kpl: 480€
- 150 kpl: 585€
- 200 kpl: 670€
- 250 kpl: 760€
- 300 kpl: 1000€
- 500 kpl: 1400€
- 1000 kpl: 2800€
Hinnat sis. 2x nelivärilabelin sekä valkoisen paperitaskun levyille.

The Gallows Dance – Songs for the Godless, 12" 140gr musta vinyyli, kannet ja booklet Riina Laihonmäki
Levynkannet 10"
- 50 kpl: 575€
- 100 kpl: 600€
- 150 kpl: 625€
- 200 kpl: 680€
- 250 kpl: 750€
- 300 kpl: 825€
- 500 kpl: 1150€
- 1000 kpl: 2300€
Painamme kannet 499 kpl saakka digipainolla, 500 kpl ylöspäin offset-painolla.
7" Levyt (single)
7" 43 gr musta vinyyli (standardi)
- 50 kpl: 350€
- 100 kpl: 470€
- 150 kpl: 625€
- 200 kpl: 730€
- 250 kpl: 1060€
- 300 kpl: 1275€
- 500 kpl: 1720€
- 1000 kpl: 3440€
Hinnat sis. 2x nelivärilabelin.

Tuohikuu – Kun pimeys ottaa vallan, 12" 180gr musta vinyyli, kannet Milja Paananen
Levynkannet 7"
- 50 kpl: 305€
- 100 kpl: 320€
- 150 kpl: 345€
- 200 kpl: 380€
- 250 kpl: 400€
- 300 kpl: 450€
- 500 kpl: 500€
- 1000 kpl: 610€
Painamme kannet 499 kpl saakka digipainolla, 500 kpl ylöspäin offset-painolla.
Projektin kokonaishinta
Kokonaishinta muodostuu täten: Aloituskustannukset + haluamasi 12", 10"- tai 7"-levyt + kannet + toimitus
Toimituksen hinta (särkyvä kuljetus):
50 kpl: 30€
100 kpl: 40€
150 ja 200 kpl: 50€
250 kpl: 60€
300 kpl: 70€
500 kpl: 80€
1000 kpl: 100€
Noudatamme toimituksissa kuljetusliikkeiden suosittelemaa 10% toleranssia vinyylilevykuljetuksille.
Jos suinkaan teille mahdollista, suosittelemmekin vinyylien tapauksessa lämpimästi ilmaista noutoa
Helsingin toimistoltamme. Ajankohdan voi sopia osoitteessa hq@x-youthgonewild.com
Kustomoi & säästä
Tilatessanne vinyylilevyt meiltä, autamme parhaimpamme mukaan löytämään juuri teidän projektillenne sopivan toteutustavan.
Vinyylilevyihimme voit tilata mm. seuraavat kustomoinnit:
– oma levyn muotoilu (esim. tähti- tai sydänmuoto tms.)
– levyn väri (esim. valkoinen, punainen, kulta, läpikuultava väri yms.)
– kansien matta- tai kiiltolaminointi
– kelmutus
Tilauksen yhteydessä on myös mahdollista säästää joistain itsellenne vähemmän tärkeistä tekijöistä, esim.:
– jättämällä levynkannet pois tilauksesta ja tekemällä ne (jos tarvetta) itse
– tilaamalla labelin mustavalkoisena (hieman halvempi hinta kuin CMYK)
Levypuoliskojen pituudet
Suosituksemme: 7"
- 33 rpm: 8.00-8.30 min
- 45 rpm: 6.00-6.30 min
SUOSITUKSEMME: 10"
- 33rpm: 14.00-15.00 min
- 45 rpm: 11.00-12.00 min
suosituksemme 12"
- 33 rpm: 18.00-20.00 min
- 45 rpm: 14.00-15.30 min


Laadukkaimman lopputuloksen saat – hieman kärjistäen ilmaistuna – valitsemalla isoimman levyn (12"),
rpm 45 ja laittamalla siihen mahdollisimman vähän musiikkia.
Tämän takia suosittelemmekin harkitsemaan myös lyhyempiin levytyksiin 10" tai 12" vinyyliä.
Vastaavasti huonoimman lopputuloksen saat laittamalla 7" levyn, 33 rpm mahdollisimman täyteen musiikkia.
45 rpm:n kirjoitus takaa aina tiheämpää 33 rpm:n kirjoitusta paremman äänenlaadun.
Voimme painaa vinyyleille suositusrajoja enemmänkin musiikkia,
mutta emme kanna silloin vastuuta äänenlaadun heikentymisestä.