Episodi XIX – Savo 

Kitarat kirjoitetaan Savossa isolla K:lla! Tästä jaksosta etsit turhaan mitään 70-lukulaista urkua elektronisempaa soitinta. Mutta voi tytöt ja pojat, miten kitaramusiikki potkiikaan menemään! Jos joku vielä väittää että rock on kuollut, niin suosittelemme vierailua joko hittiradioaaltojen ulkopuolella tai yksinkertaisesti Savossa. Olemme ylpeitä että pääsemme teille tarjoamaan taas ällistyttävän kattauksen uskomattoman kovatasoista musiikkia ja ennenkaikkea myös personaallisia artisteja.

Tähtivieraana lisäksi lähetyksessä mukana Underground Loyals-yhdistyksen toiminnanjohtaja Don Satyr.

Jakson ajastus, kuten tavallisesti, lopussa.

 

01. Pretty Wild Ones (Iisalmi, rock)
Pretty Wild Ones on munille potkivaa rockia Iisalmesta, suoraan Savon sydämestä! Nelihenkinen yhtye on ollut kasassa jo vuodesta 2008 lähtien, aloittaen lähinnä punkrock covereita soittaen. Todenteolla yhtye aktivoitui 2010-luvulla, jolloin se alkoi kirjoittaa myös omaa materiaalia vieden musiikkiaan myös melodisempaan suuntaan. Viimeisen kolmen vuoden aikana Pretty Wild Ones onkin julkaissut viisi singleä ja keikkaillut ahkerasti ympäri Suomea, sekä tehnyt yhden ulkomaan kiertueen Itä-Euroopassa vuonna 2019.  

Bändin vahvuuksia ovat tarttuvat melodiat ja tiukat riffit, mutta ennen kaikkea energinen lavashow joka ei jätä ketään kylmäksi! 

Tulevaisuudessa Pretty Wild Onesin on tarkoitus keikkailla mahdollisimman paljon ja julkaista uutta musiikkia tasaiseen tahtiin. Yhtyeen ensimmäinen fyysinen EP "Stranger in Me" julkaistaan vielä kesän 2020 aikana.  

Pretty Wild Ones on: 

Teemu Airaksinen/Laulu 
Matias Ronkainen/Kitara 
Antti Pulkka/Basso 
Tuomas Ruotsalainen/Rummut 

LINKIT
Facebook
Instagram: @prettywildones  
Spotify
Youtube

PARASTA KOTIKULMILLA
Ehdottomasti parasta Iisalmessa on se, että täällä musiikin harrastaminen ja tekeminen on helppoa! Täällä on paljon treenikämppiä, sekä INTRY:n ylläpitämä äänitys-studio PAUSE. Ei siis ihme, että Iisalmesta tulee kokoonsa nähden paljon loistavaa musiikkia. 

Iisalmen keikkapaikoista on pakko nostaa jalustalle Bar & Cafe Graceville, joka on jo pitkään tarjonnut Iisalmelaisille laadukasta livemusiikkia viikoittain aina paikallisista yhtyeistä suomen eturivin artisteihin. "Gracessa" on aina hyvä meno, sekä loistavat pizzat ja burgerit!  

TUE
Parhaiten meitä voi tukea kuuntelemalla meidän musiikkia, sekä seuraamalla meidän somekanavia. 

 

02. Dyecrest (Ristiina, metalli)
Ristiinalaisen metallibändi Dyecrestin esihistoria ulottuu niinkin kauaksi kuin vuoteen 1993, jolloin varhaisteineinä raavittiin ensimmäiset yhteiset soinnut ydinryhmän kanssa. Tästä ryhmästä muotoutui vuoteen 2001 mennessä Dyecrest. 

2003 Dyecrest osallistui useiden eurooppalaisten musalehtien ja levy-yhtiö Noise Recordsin / Sanctuaryn järjestämään Young Metal Gods -kisaan, jossa toiseksi sijoittumalla bändi sai Noiselle diilin. Debyyttilevy The Way of Pain ilmestyi 2004, jonka tiimoilta Dyecrest pääsi myös täysimittaiselle Euroopan kiertueelle WASP:in lämppärinä. 

Kaikki näyttikin hyvältä, kunnes Noise/Sanctuary puhdisti lafkan pikkubändeistä talousvaikeuksiensa myötä, jolloin myös Dyecrest joutui "luudan uhriksi". 

Noisen väestä pari tyyppiä perusti oman lafkan (Dockyard 1), jonka kelkkaan bändi lähti. 2005 julkaistiin kakkoslevy This Is My World, jonka tekeminen – monista paljon potentiaalia sisältäneistä sävellyksistä huolimatta – epäonnistui varmaan kaikilla mahdollisilla mittareilla... Vielä muutaman vuoden Dyecrest yritti puskea eteenpäin, mutta homma pistettiin bändin oman ilmoituksen mukaan "pakastimeen" elokuussa 2008. 2011 alkaen taas soittajien kesken alettiin pikkuhiljaa heräillä ja tehtiin esim. cover-keikkoja. 2013 bändi aktivoitui jälleen Dyecrestinä ja heräsi ajatus myös uusien biisien teosta. 

Uusi tuleminen uuden laulajan kera 

Keväällä 2016 Dyecrest hyppäsi uuden albumin tekemiseen ajatuksella "tehdään nyt viimein se levy, mihin voidaan itse olla tyytyväisiä". Levyn tekoprosessi ei (tietenkään) mennyt täysin ennakkosuunnitelmien mukaan. Sitä lähdettiin esimerkiksi tekemään bändin alkuperäisen laulajan Janne Oksasen kanssa, mutta ennen kuin nimen Are You Not Entertained? (Inverse Records) -nimen saanut lätty julkaistiin vihdoin toukokuussa 2018, oli bändin keulilla uusi laulaja, Mikael Salo. 

Albumi otettiin varsin mukavasti vastaan sekä digitaalisissa palveluissa että fyysisenä levynä. Albumin julkaisuviikolla se oli Suomen virallisen listan fyysisten äänitteiden myynnissä sijalla 7. Albumilta on julkaistu kolme singleä, First Born Angel, Red Alert ja Fading/Reaching. Red Alert (jolla on laulussa mukana Mikaelin kanssa dueton esittävä Soilwork-laulaja Björn ”Speed” Strid) on ylittänyt Spotifyssä 100 000 kuuntelun rajan, ja Fading/Reachingistä julkaistiin bändin ensimmäinen musiikkivideo. 

Alkuvuodesta 2019 Dyecrest julkaisi digitaalisen EP:n The Stage Is Set, joka sisälsi nimiraidan lisäksi muun muassa akustisen version biisistä Winterblood. Akustinen versio onkin ”lähtenyt elämään omaa elämäänsä”, kun suomalaisen palkitun fantasiakirjailija Helena Wariksen Pohjankontu -trilogiaan (ja erityisesti sen päätösosaan Talviverinen) perustuvasta biisistä kuvattiin osin joukkorahoituksella tehty musiikkivideo, joka julkaistaan heinä-elokuussa 2020. Videon tehnyt tuotantoyhtiö Gallacas Films suunnittelee Pohjankonnun maailmaan suuntautuvan elokuvan ja/tai tv-sarjan tekemistä. 

Parhaillaan bändi äänittää materiaalia uudelle – toistaiseksi nimettömälle – albumille, joka julkaistaan vuonna 2021. Ennen koronaviruspandemiaa aikatauluksi ilmoitettiin alkuvuosi 2021, mutta korona aiheutti viivästyksiä aikatauluihin, joten tällä hetkellä bändistä uskalletaan luvata uuden albumin julkaisun ajankohdaksi vain että ”ensi vuoden aikana”. Tätä kirjoittaessa nauhalla on taustat (rummut, komppikitarat ja bassot) kuuteen biisiin, ja äänitysprojekti jatkuu elo-syyskuussa. Luvassa on takuuvarmaa Dyecrestiä, eli rapasakoita ralleja hyvillä melodioilla, erityisesti laulusovituksiin panostaen. Voi kai siis huoletta sanoa, että Dyecrest on löytänyt uuden elämän pakastimen kautta! 

Dyecrest: 
Mikael Salo – laulu 
Matti Pasanen – kitara, taustalaulu
Henri Arola – kitara, taustalaulu
Pirkka Ohlis – koskettimet, taustalaulu
Jukka Matilainen – basso 
Niko Takala – rummut 


Sähköposti: dyecrestband@gmail.com 
Sosiaalinen media: @dyecrestband

LINKIT
Spotify
Youtube (Red Alert-musiikkivideo)
Facebook
Instagram
Haastattelu (Inferno)
Haastattelu (Kaaoszine)

PARASTA KOTIKULMILLA
Ristiinassa parasta on/ovat lupsakan letkeät ja sopivasti kieroutuneen huumorintajun omaavat ihmiset. Tervetuloa tutustumaan (omalla vastuulla tietysti)!! 
Menomestana toimii aina luotettava Sataman Valot!!

TUE
Spotify toimii hyvin ja sieltä löytyy orkesterin koko julkaistu tuotanto. Toki myös fyysisiä levyjä löytyy esim. osoitteesta: https://www.levykauppax.fi/
Ja keikoille sitten ilman muuta. Kunhan saadaan päivämääriä lyötyä lukkoon!! Toki tällä hetkellä ykkösprioriteetti on uuden taiteen tekeminen ja sen äänittäminen lähitulevaisuudessa.

 

03. Käivärä (Iisalmi-Kuopio-Nousiainen, savothern rock)
2-3 perusjäärän ryhmä remakoine vieraineen akselilla Iisalmi-Kuopio-Nousiainen. Ei olla menossa sen kummemmin mihinkään, tultu kyllä on vaikka mistä. Vuosikymmeniä on lähdetty ja rullattu suomenniemeä romuläjien kanssa, ja palattu enimmäkseen Savoon. Classic- ja southern-rock pääasiallisena polttoaineena. Päätettiin tehdään kaikki matkoilla kertyneet riffit ja jorinat pois laatikoista kuleksimasta. Rummut pauhaa, basso mutkittelee, urku ja kitarat kiemurtelevat ja jyräävät. Laulaja lyö viimeisen naulan päähäsi ja olet kiinni niin kuin alko ennen jouluna. Avaa stereon hanat, nauti savothernista ja liity ihmeessä käivärätiöön!

LINKIT
Spotify
Soundcloud
Youtube

 

04. Wiener Melange (Iisalmi, hardcore punk)
"Yksi espresso shotti tarjoiltuna isossa kupissa höyrytetyn maidon ja maitovaahdon kera." Wiener Melange on vuonna 2013 perustettu hardcore punk -yhtye, jonka ydinporukka on kyseisen tyylilajin keskellä touhunnut jo yläasteella. Ensimmäinen keikka soitettiinkin Iisalmen Nuorisotalolla Sotasairaala nimen alla. Lukuisten nimen- ja jäsenvaihdosten jälkeen yhtyeelle löydettiin lopullinen nimi paikallisen S-Marketin kahvikoneesta. Wiener Melange nimellä ensimmäinen keikka oli vuonna 2013 Iisalmen Bar Cavessa tapahtumassa Synkkää syksyä. (Se ei mennyt ns. ihan putkeen, tietäjät tietää.)

Pitkän tauon jälkeen yhtye aktivoitui uusien jäsenten myötä 2018, jolloin julkaistiin Ayahuasca -täyspitkä. Seuraavana vuonna uusi albumi Tuhoa kaikki näki päivänvalon. Keikkailu alkoi vasta 2020 kesällä ja albumit saatetaan vihdoin fyysiseen muotoon. Kolmannen albumin biisejä työstetään parhaillaan.  

LINKIT
Spotify 
Instagram 
Facebook 
Bandcamp 
Youtube 
Kaaoszinen Ayahuasca -arvostelu 

PARASTA KOTIKULMILLA 
Iisalmesta löytyy muutamakin hienoa asiaa, kuten entisessä teurastamossa sijaitsevat treenikämpät ja etenkin yhteisöllisyys eri yhtyeiden/kämppien kesken. Toinen mainittava on vuosi sitten avattu Mähösen musiikkikauppa. Ei mikään peruspulju, kannattaa tsekata! Kolmanneksi vielä Iisalmen Nuorison Tuki ry:n ylläpitämä studio Pause, joka on nuorille maksuton. Myös wienereiden levyt on siellä äänitetty.  

Paras menomesta Tuoppi-Kellari. Jukeboksi 5/5. 

TUE
Bändiä voi tukea ostamalla CD:tä, joita pääsee ostelemaan varmaan seuraavan kuun puolella viimeistään. Myös keikoille kannattaa tulla moikkaamaan, sieltäkin saa levyä! 

 

05. The Freaks (Iisalmi, kauhurock)
The Freaks on iisalmelainen rock-bändi jonka musiikissa ja visuaalisessa ilmeessä kuuluu ja näkyy rakkaus 70- ja 80-luvun hard rockiin ja horror punkkiin. Rouheat riffit, punk asenne ja tarttuvat melodiat; näistä syntyy Friikkien kauhurock-soppa.  

The Freaks nimellä ja nykyisellä kokoonpanolla yhtye on toiminut vuodesta 2018. Tänä aikana yhtye on julkaissut muutaman sinkun, lyriikka videon kappaleeseen 'Voice in My Head' ja 'Get out of your Grave' - musavideon, sekä keikkaillut niin Suomessa kuin Itä-Euroopassakin. Yhtyeen kovin saavutus tähän mennessä onkin nimenomaan kahden viikon kiertue keväällä 2019, joka sisälsi Puolan, Tsekin ja Slovakian.  

Tuoreessa muistissa on myös heinäkuun alussa heitetty keikka Istuva Härkä -lähiöpubissa Iisalmessa. Erinomaiset järjestelyt ja mukavat ihmiset, parasta!  

Tällä hetkellä The Freaks on äänittämässä ensimmäistä kokopitkää levyään. Lähitulevaisuuden suunnitelmana on julkaista levy, tehdä sen tiimoilta uusi musiikkivideo ja keikkailla mahdollisuuksien mukaan kotimaassa. Materiaalia yhtyeelle on kertynyt sen verran, että toinen levykin tulee varmasti ajankohtaiseksi ennen pitkää. 

LINKIT  
Facebook
Spotify  
YouTube  
Instagram  
Tilaa sinkku Levykauppa X:stä

PARASTA KOTIKULMILLA
The Freaks pitää tukikohtanaan Iisalmessa sijaitsevaa treenikämppää, tuttavallisemmin reenistä. Siellä on friikin hyvä olla ja soittaa freak 'n' rollia. Kauhurokkareille osuvasti tilat ovat osa entistä teurastamoa.  

Yhtyeen kantapaikka Iisalmessa on Bar & Cafe Graceville, jossa on mahtavat puitteet keikkailla eikä nälka tai jano pääse yllättämään.  

TUE
Parhaiten pysyt ajantasalla The Freaksin toimista seuraamalla yhtyeen facebook-sivua, jonne päivitetään kaikki ajankohtainen keikoista ja julkaisuista: Facebook 

Keikkatiedustelut: thefreaks.contact@gmail.com 

 

06. Jaako Hyttinen (Kuopio, laulaja-lauluntekijä)
Kesällä 1989, isä ajoi Saabilla Savon teitä ja kasettisoittimesta pärähti Irwiniä ja Shadowsia. Taapero sitten niitä kuunteli. Välillä kajahti Juicea ja Trasway Nineä. Isä soitti kavereidensa kanssa myös meidän olohuoneessa. Välillä oli hankaluuksia nukkua bongorumpujen jytkeessä. Sitä altistui musiikille koko ajan. Ala-asteella päästiin kavereiden kanssa Rajalan koulun musiikkiluokalle. Kaikki halukkaat eivät päässeet. Vetopasuunaa soitin itse ja pian pianoa ja bassoa. En kuitenkaan ikinä oppinut keskivertosoittajaa paremmaksi, saati laulajaksi! Kavereista tuli aikuisina kuitenkin melkoisia soittovirtuooseja! 

Ajattelin, että noista ei tyypit enää parane! Sitten piti itsekin alkaa tekemään monenlaisia hataria kyhäelmiä. Isä kannusti kokoajan, vaikka biisit eivät varmaan olleet kovin kummoisia. Niitä oli ainoastaan mukavaa tehdä ja sitä ajatteli, että "onpahan vanhana jotain muistoja näistä ajoista!". Isä loi uskoa omaan tekemiseen. Kaverit tulivat kuitenkin soittamaan osuuksia rallipohjiin, kun niitä riittävästi houkutteli. 

Nykyisin lauluja tehdään pääasiassa niin, että tarjoan kavereille raakapohjaa, että "voitko soittaa tähän jotakin?" Pekka sitten pimputtaa pianolla tai jollain zitarilla väriä pintaan ja Jussi kokeilee kitaralla, että mikähän ralli tämäkin on...Ja sitten ne vaan soittaan siihen päälle. Huumoria on hommassa mukana koko ajan vaikka lauluja tosissaan tehdään. Virheistä ei tehdä kovin kummoista numeroa. Välillä lauluista tulee hyviä ja välillä noloja. Ei sitä tekovaiheessa tiedä, että mikä ralli toimii ja mikä ei. Sen näyttää aika. Toisaalta onnistumisia tapahtuu useammin, kun hommaan tosissaan ottautuu. 

Lauluja on kertynyt vuosien mittaan paljon. Silloin tällöin äiti, isä tai joku kaveri on vinkannut, että "entäs jos laitat jonkun veisun vaikka youtubeen". Kerran kymmenen vuotta sitten laitoin, mutta otin sen sieltä pois parin päivän jälkeen. Sitä ajattelee, että "eihän ne niin kovin kummoisia ole, kun maailma on muutenkin musiikkia täynnä, ettei sitä jaksaisi edes kuunnella". Levyt ovat siksi varastossa. Fyysinen levy on kuitenkin tärkeä elementti, että se on olemassa. 

Tulevaisuudessa me tehdään vaan lisää musiikkia ja hoidetaan huushollejamme. Musiikkia tehdään, jos se tuntuu mukavalta. Väkisin ei aleta vääntämään. Ehkä tehdään keikka tai kaksi. Levyjä ainakin kolme! Äidin 60-vuotis synttäreillä 2022 ollaan luvattu esiintyä, koska äiti haluaa. Stressi aiheesta on jo nyt! 

Maalaan itse levyjen kansikuvat öljyväreillä, koska se on yksinkertaisinta tehdä niin. Lampelan Petri on moniin levyihin tehnyt taittotyöt.  Kaiken kaikkiaan vuosien varrella levyillä mukana ovat olleet soittamassa: Jussi, Pekka, Pave, Rame, Matti, Aapo, Eero, Hilma, Onni, Teme ja Klaus. Yhtään orkesterikuvaa ei ole olemassa. Raimo Ruotsalainen antaa miksausvinkkejä. Hän on vanhanliiton jämpti tanssilavamuusikko. Kiertivät Suomea aikoinaan 28 vuotta. "Sitä varten orkesterilla on kolvit, jos keikalla piuha menee poikki!" - hän opastaa. 

Jaako on 34 vuotias isyyslomia viettävä, melko humoristinen hammashoitaja. Pekka 35 vuotias, pedantti kemian tutkija ja Jussi kuudenkympin korvilla oleva kitarataiteilija joka päivätöikseen ajelee taksia. Se on aktiivisin osa meidän orkesteria tällä hetkellä. 

PARASTA KOTIKULMILLA
Kuopio on kiistatta Suomen paras kaupunki. Kallavesi poreilee kaupungin ympärillä kuin mikäkin keidas ja Puijolta näkee hyvällä säällä ehkä 70 kilometrin päähän.  Täällä vastuu on kuulijoilla. Kuopion lukuisia parhaita paikkoja kodin lisäksi ovat Kallavesi ja tuomiokirkon puisto ja ravintola Kummisetä ja tietenkin Rönön saari ja miksi ei lukuisat vanhat rakennukset  seinäreliefeineen ja tori kalakukkoineen... Kieroja ollaan. Siksi ollaan selvitty. Veli venäläisen ja ruottalaistenkin kanssa. 

 

07. Baltix (Mikkeli, suomirock)

Baltix on pitkän linjan mikkeliläinen suomirock-bändi, jonka tuorein pitkäsoitto III löytyy digipalveluista. Yhtye toimi vuosina 1989-91, piti sen jälkeen ”pienen” luovan tauon ja teki paluun 2011. Viime vuosina palaset ovat kokoonpanomuutosten myötä loksahtaneet kohdalleen. Musiikkia tehdään kunnianhimoisesti, tavoitteellisesti ja erittäin ammattimaisella otteella. 

Paluun jälkeen olemme soittaneet n. 160 keikkaa ja tarjoamme tiukan ammattimaisen vedon. Kesällä 2019 soitimme Savonlinnassa St Olof Summerfesteilla ja Mikkelissä St Michel Summerfesteilla. Lokakuussa 2019 juhlistettiin Baltixin 30-vuotisbileitä Mikkelissä Päämajalla. Kaiken kaikkiaan teimme viime vuonna yhteensä 17 keikkaa. Takana on mm. Juva Rokkaa (2013) ja Hummeripoikarock (2015, 2018) -festarit. 

Vuonna 2018 julkaistu III sisältää 12 biisiä, joiden tekstimaailmassa käsitellään ja jäsennetään maailmaa aikuisen miehen näkökulmasta arkirealistisella otteella. Levy nostaa melodisuuden entistä tiukemmin keskeiseen rooliin Baltixin musiikissa niin laulujen, kuin kitaroidenkin toimesta. Sävelyksistä vastaavat kitaristit Jari Valjakka ja Juha Perälahti sekä kosketinsoittaja Jani Lahikainen, jonka kynästä myös Baltixin biisien tekstit syntyvät. 

BALTIX 

Aki Menna - laulu 
Jari Valjakka - kitara 
Juha Perälahti - kitara 
Tero Väisänen - basso 
Kalle Myyryläinen - rummut
Jani Lahikainen - koskettimet 

BIOGRAFIA 

Paluu EP (2011) 
Baltix EP (2013) 
Sun Elämä (2014) 
Elämä Opettaa digiEP (2015)
Historiaa (2016) 

Toinen Todellisuus single (2017)
Elettyä Elämää single (2018) 
III (2018)

LINKIT
Kotisivut
Facebook  
Youtube
Kaaoszine (Baltix-maininnat)
Haastattelu (Pelasta Bändi)
Länsi-Savo (uutinen 1) 
Länsi-Savo (uutinen 2)

 

AJASTUS

00:00 Intro 
01:08 Pretty Wild Ones (Iisalmi, rock)
06:10 Dyecrest (Ristiina, metalli)
11:54 Käivärä (Iisalmi-Kuopio-Nousiainen, savothern rock)
17:23 Wiener Melange (Iisalmi, hardcore punk)
20:30 Don Satyr (Vantaa, Underground Loyals)
28:47 The Freaks (Iisalmi, kauhurock)
32:27 Jaako Hyttinen (Kuopio, laulaja-lauluntekijä)
36:36 Baltix (Mikkeli, suomirock)
41:25 Outro

Jakso katseltavissa myös Youtubessa.

Leave a comment