Episodi XV – Kanta- ja Päijät-Häme sekä Keski-Suomi 

Hämeen ja Keski-Suomen pienet bändit eivät jätä varmastikaan ketään kylmäksi; rujoa rockia, ammattimuusikoiden poppia, punkia ja ensimmäistä kertaa jopa kuoromusiikkia! Musiikin kirjo on jälleen valtava, mutta sen laatu pysyy vakaasti kympissä. Vieraina tässä jaksossa juuri soolouralle ampaissut Emppu Suhonen, jonka suurin osa teistä varmasti tuntee vielä Tiktakin kitaristina. Lisäksi Jani Varpujärvi julkaisee tässä podcast-lähetyksessä Symphoy Saga-levynsä ja legendaarisen Viikon promopaketti-ohjelman Lauri Nieminen valitsee omat neljä suosikkiansa vuosien varrelta tämän kuun maakunnistamme sekä kertoo meille tietenkin myös lähemmin ohjelmastaan.

Ohjelman ajastus näkyy lopussa.

Janin haastattelu ilmestyy kokonaisuudessaan 24.6. klo 9, Laurin viikkoa myöhemmin 1.7. klo 9. Empun haastattelu on puolestaan jo kuunneltavissa kaikilta kanaviltamme (Episodi XIV).

 

01. Rujo Katras (Jyväskylä, rock)
Rujo Katras on yhtä kuin:

Joonas Rautiainen - Laulu 
Topi Lampinen - Kitara+taustamölinä 
Joni Haarala - Rummut 
Jari Rossi - Basso+taustamölinä 

Vuonna 2013 Jyväskyläläinen bändi sai alkunsa, jolloin aloimme tekemään suomenkielistä rujoa rokkia yksinkertaisuudesta tinkimättä. Bändi on siitä kehittynyt ja biisit ovat tulleet raskaammaksi ja trash metal vaikutteisiksi,joka on vaikuttanut bändin live toimintaan. Keikka-akti on mukaansa tempaavaa rokittelua ja vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Bändi on alusta saakka sitoutunut joka viikkoiseen treenaamiseen, ja siksi biisien teko on ollut äärettömän kivutonta ja yhteishengessä tehtyjä. Keikkoja on takana runsain mitoin. Musiikkia teemme Puhtaasta ilosta,  raukkaudesta lajiin ja hamaan jallupulloon asti. 

Merkittävimmät yhteiskeikat: 
- Timo Rautiainen & Trio niskalaukaus lämppäys Saarijärvellä 
- Maj karma lämppäys Laukaanhovissa 
- Korpiklaani  lämppäys Laukaanhovissa 

Saavutukset: 
-Tuska torstain semifinaali paikka 2019 
-Soundi lehden viikon paras demo (Kiitos! kappale)

LINKIT:
Facebook

TUE:
Ottakaa Facebook sivu seurantaan niin saatte tietoa keikoista, muusta touhuilusta ja bändin kuulumisista. 
TULKAA KEIKOILLE höpönassut ROCK!!!

 

02. Madison Roam (Lahti, rock)
Madison Roam on vuonna 2009 Lahdessa perustettu rock-bändi. Nelihenkisenä aloittaneen rytmiryhmän kokoonpano muuntautui trio-muotoon vuonna 2014. 

Bändin musiikillinen ajatusmaailma on ollut aina hyvin avoin ja turhia kategoriointeja sekä rajoitteita on vältetty. Pohjavaikutteena musiikkiin on kuitenkin ns. “oldschool-rock” Sabbatit, Floydit ja Zeppeliinit. Tähän kun sekoitellaan mukaan Misfitsiä ja 90-luvun grungea, niin alkaa Madison Roamin ns. perusvaikutteet olla kasassa. 

Yhtye on julkaissut kaksi promo-levyä “As The Daylight Goes By” sekä “Ready to Roll?” ja bändin nimeä kantava debyyttialbumi putkahti ulos 2012. Viimeisin äänite on vuonna 2019 julkaistu Dog From Hell -ep. 

Keikkarintamalla yhtyeen toistaiseksi merkittävimmät keikat ovat olleet omat levynjulkkaribileet sekä useita mainioita lämppäyskeikkoja (mm. Graham Bonnet band, OD Saxon, Kauko Röyhkä, Pelle Miljoona etc.) 

Tällä hetkellä bändi punoo koronatauon aikana juonia tulevaan ja tulee aktivoitumaan taas lähitulevaisuudessa. Tulossa varmasti lisää keikkoja sekä uutta materiaalia. Stay tuned!

LINKIT:
Facebook
Spotify
Youtube

PARASTA KOTIKULMILLA:
Lihamuki ja Torvi!

TUE:
Parhaiten tuet bändin toimintaa saapumalla keikoille ja kuuntelemalla (sekä suosittelemalla kavereille) biisejä levyltä tai suoratoistopalveluista.

 

03. Weightless World (Jyväskylä, rock)
© Emmi Virtanen.

Weightless Worldin taival alkoi pienessä kellarissa Päijänteen rannalla, Jyväskylässä. Neljä teini-ikäistä kaverusta perustivat ryhmän yhteisen kiinnostuksen kohteen ympärille; metalli ja musiikin tekeminen olivat kaikilla lähellä sydäntä. Alusta lähtien yhtye alkoi soittamaan omaa musiikkia. Vuosien edetessä yhtyeen oma tyyli alkoi muodostumaan jäsenten omien vaikutteiden kautta, mutta pääasiassa kitaristi Valtteri Viinikka kirjoitti kappaleet.  

Yhtye sai nykyisen muotonsa vuonna 2015, kun laulaja Perttu Korhonen liittyi mukaan. Tämän tapahduttua oman soundin löytäminen oli helppoa ja se johtikin yhtyeen ensimmäisen virallisen singlen julkaisuun. ”My Devotion” julkaistiin vuonna 2017 musiikkivideon kanssa.  

Ensimmäisten singlejen seurauksena yhtye alkoi kirjoittamaan myös täysipitkää albumia. Albumi äänitettiin Electric Fox studiolla Jyväskylässä, samoin kuin edeltävät singlet. Viimein toukokuussa 2019 yhtyeen debyyttialbumi näki päivänvalon saavuttaen loistavia arvioita musiikkimedioissa maailmanlaajuisesti.  

Weightless Worldin tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin koskaan. Vuonna 2020 on luvassa uutta musiikkia ja uuden materiaalin kirjoittaminen on parhaillaan käynnissä.

LINKIT:
Spotify
Youtube
Facebook 
Instagram
Bandcamp

PARASTA KOTIKULMILLA:
Makeimmat naurut treenikämpältä lähdettäessä tarjoaa Vaajakosken nopeuskamera. 
Jyväskylähän on tietenkin Lutakosta tunnettu, mutta eniten ollaan keikkoja soitettu Freetimessä. Keikan jälkeen parhaat pizzat Pasargadista!

TUE:
Tue Weightless Worldia ilmaiseksi kuuntelemalla meidän musiikkia suosimassasi suoratoistopalvelussa ja seuraamalla meitä somessa! Jos haluat tukea vielä enemmän, voit vaikkapa tilata meiltä levyjä laittamalla viestiä somen välityksellä. Tule myös keikalle! 

 

04. Sakea Ilta (Jyväskylä, pop)
© Joonas Purastie.

Sakea Ilta perustettiin Jyväskylässä 2018. Kaikki jäsenet ovat kotoisin eri kaupungeista eivätkä tunteneet toisiaan, ainakaan muuten kuin veljen koiran kummin kaimoina, ennen bändin perustamista. Jäsenet ovat (koulutettuja) ammattimuusikoita ja lisäksi Ringa on vielä vaikka mitä ja muuta, esimerkiksi sirkusartisti, Elias autokauppias, Roope hipihtynyt punkkari ja Marko on oikeasti Tuomo. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään väsynyt konsaprogebändi joka on olemassa pienten piirien kikkailua varten, vaan ääniä halutaan päästää emotionaalinen ja esteettinen kokemus edellä. Kaikilla on yhteinen tahto tehdä omaa musiikkia kovalla intensiteetillä ja omistautumisella.  

Tulevaisuudessa aiomme palvella tarkoitustamme rakkauden ja musiikin lähettiläinä keikkailemalla mahdollisimman laajalti sekä julkaisemalla uutta musiikkia tasaiseen tahtiin. Tämän kesän mittaan julkaisemme kokoelman pirteitä sinkkuja, jotka edelleen laajentavat käsitystä Sakean genren rajoista, joita tunnetusti ei ole. 

Musiikillisesti olemme jatkuvalla tutkimusmatkalla emmekä tiedä mitä tulemme löytämään, mutta ydinajatuksemme sekä tarkoituksemme on sama: haluamme tehdä mahdollisimman hyvää musiikkia joka saa hengittää mahdollisimman vapaasti ja kasvaa oman luonteensa ja halunsa mukaisesti ilman bändin ja sen jäsenten omien egojen rajoittavaa otetta. Mielestämme Sakea Ilta on kuin hieno viini, se paranee, kypsyy ja moniuloitteistuu vanhetessaan, mutta pohjimmiltaan sen luonne pysyy samana, tuttuna, tunnistettavana. 

LINKIT:
Instagram 
Facebook 
Youtube 
Spotify  

Lisäksi kangaskasseja ja levyjä voi tilata ja tiedustella suoraan bändiltä esimerkiksi ottamalla yhteyttä sosiaalisen median kautta. 

PARASTA KOTIKULMILLA:

Paras paikka tavata ihmisiä ja hengailla tuopillisen tai viinilasin äärellä lienee Vakiopaine eli Vakkari. Sinne kokoontuvat opiskelijat, teatteriväki, muusikot, rivikansalaiset ja kaikenmaailman muut hipit. Siellä on myös erinomaista ja monipuolista kulttuuritarjontaa aina runonlausunnasta keikkoihin ja työpajoihin. Vakkarissa saa myös syödä häiriöttä omia ruokiaan, kuten usein pöydiltä löytyvät tyhjät viereisen Marian tyhjät pizzalaatikot vieraspaikkakuntalaisellekin kertovat. 

Aktiivisin keikka- ja jamipaikka taas on toisessa päässä keskustaa sijaitseva Poppari, jonka tutustumiskierros kuuluu sekä ammattikoulun, AMKin että yliopiston musiikin opiskelijoiden tutor-kierrokseen. Tiistaisin siellä on Jazz- ja keskiviikkoisin poprock-jamit ja lisäksi keikkoja monta kertaa viikossa. Lisäksi lava on vapaa jamittelijoille aina kun siellä ei ole jonkin esiintyvän bändin omat kamat levällään ja usein esimerkiksi keikkojen jälkeen alkaakin spontaani jamisessio. Poppari onkin toinen erinomainen paikka hengailuun ja kulttuurin kosketuksi tulemiseen. 

Tyypillinen Jyväskyläläinen ilta alkaa Vakkarissa istuskellen, josta siirrytään Poppariin jamittelemaan, josta pilkun jälkeen painutaan Freetimeen vielä pariksi tunniksi tanssimaan ja laulamaan karaokea. 

TUE:

Ostamalla meidän levyjä ja kasseja, kuuntelemalla ja jakamalla paljon meidän musaa ja ylläpitämää Sakea Suomi spotifylistaa ja tietenkin tulemalla keikoille sitten kun sellaisia taas kyetään järjestämään!

 

05. A1noa (Lahti, popiskelmä)
A1noa syntyi vuonna 2013 kahden hyväntekeväisyyskonsertin tuotoksena. 

Pitkään musiikkia tehnyt ja erilaisissa kokoonpanoissa mukana ollut Jani Varpujärvi oli kuullut Kari Meriläisen laulua ja löysi siitä heti omiin kappaleisiin sopivan saundin. Mll:n Orimattilan osaston kanssa toteutettu konsertti antoi Mpt-palvelut Ky:n Sari LundNiemiselle kipinän lähteä tuottamaan A1noan ensimmäistä ep:tä. 

"Sydänverellä" levy tehtiin ja julkaistiin kesällä 2013. 

Keikoille A1noa otti omien biisien rinnalle tunnettuja menobiisejä menneiltä vuosikymmeniltä. Keikat ja erilaiset projektit pitivät poikia kiireisinä ja kesällä 2015 A1noa teki toisen ep:n "Jälkemme". 

2018 julkaistiin ”Sininen” Cd. 

Levyt ovat saaneet mukavasti radiosoittoa paikallisradioissa Suomessa. 

A1noa on osallistunut UMK kilpailuun vuosina 2017, 2018 ja 2020. 2018 Kilpailukappaleesta ”Sininen” tuli uusimman levyn nimikkokappale. 

Keväällä 2018 A1noa esiintyi Orimattilassa yhteiskonsertissa tangokuningatar Heidi Pakarisen kanssa. 

A1noa on keikkaillut tasaiseen tahtiin tehden hää, synttäri, pikkujoulu yms keikkoja. 

Kevään 20 poikkeustilanne aiheutti (niinkuin kaikille muillekkin esiintyjille) sen, että keikkakalenteri tyhjeni aivan täysin. Osa keikoista on siirtynyt loppuvuoteen ja toivotaan että tilanne paranee kesän ja syksyn aikaan. Toisaalta nyt on mainio aika miettiä ja suunnitella rauhassa vähän tulevia kuvioita. 

LINKIT:
Facebook
MPT Pavelut
Youtube 
a1noayhtye@gmail.com

PARASTA KOTIKULMILLA:
Lahdessa näkemisen arvoinen paikka on ehdottomasti satama-alue ja Lahtelainen lihamukihan on maailmankuuluu! Hyppyrimäet ja radiotornit hallitsevat Lahden kaupunkikuvaa.

 

06. Jani Varpujärvi (Lahti, sinfoninen metalli)
Olen soittanut ja tehnyt musiikkia niin kauan kuin muistan. 

Erilaisia bändi kokoonpanoja on ollut vuosien mittaan useita, myös tuurauskeikat ovat tulleet tutuiksi. 

Nuorina poikina voitimme kilpailun, jonka palkintona oli päästä soittamaan Lahden hyppyrimäkien alla järjestettyyn "Ilta Altailla" tapahtumaan. Se oli nuorille 16v pojille kova juttu, kun yleisöä oli yli 2000. 

Olen ollut 10 vuotta Eki Jantusen Mutkattomissa (Basso/koskettimet). 

A1noa  on puolestaan omaa tuotantoa. Teen pääosin sävellykset, sanoitukset ja sovitukset. Esitämme keikoilla myös covereita. 

Olen järjestänyt useita hyväntekeväisyyskonsertteja mm. Mll:n hyväksi. 

Sähkeet Uutiskomediashow (Hki) kanssa olen tehnyt muutaman vuoden tuotantoyhtyeistyötä. 

Minulta on tilailtu paljon erilaisille laulajille ja tarpeisiin sovituksia ja tuottanut musiikkia. 

Helsinkiläisen Krister Orren kanssa olen tehynt on-off yhteistyötä, josta on yksi sinkku/musavideo julkaistu. Krister Orre vaikuttaa 69eyes bändin taustalla. 

Olen Orimattilasta kotoisin. Orimattilan Tönnön koululla järjestettävä tenavatähti kilpailu on ollut henk.koht erittäin mukava tapahtuma: Minua pyydettiin koulun entisenä oppilaana säestämään ja uusimaan tapahtuman musiikillista puolta ja siitä tulikin huippusuosittu tapahtuma. Edellisen kerran tangokuningatar Heidi Pakarinen oli tuomaristossa mukana ja hänkin innostui tunnelmasta niin paljon, että muutamaa kuukautta myöhemmin järjestettiin kevätkonserttia jossa esiintyi Heidi, A1noa ja tenavatähtiä. 

Kappaleita on syntynyt vuosien mittaan paljon. 

Joitain löytyy youtubesta nimelläni, mutta nyt myös levyinä: 

Hiljaisuus ep 2017 (Kunnianosoitus sotaveteraaneille) 

The Symphony Saga 2018 

Jälkimmäisellä levyllä kitaroinneista vastaa Timo "Tinke" Niemistö ja Kai Korteila.

LINKIT:
Youtube

 

07. Runneltu (Joutsa, hardcore)
Runneltu on vuonna 2004 perustettu metallista hardcorea soittava yhtye Joutsasta. Bändi vaikutti vuodet 2007-2011 Lahdessa, mutta tukikohta on vuodesta 2011 eteenpäin ollut alkuperäisellä kotipaikkakunnalla Joutsassa. Yhtye on tehnyt keikkoja silloin tällöin, yhteensä noin 30 (alkuaikojen keikat tosin eri nimellä).  

Julkaisut (kaikki omakustanteita): 
Demo 2006 
Demo 2007 
Demo 2008 
Selkäranka (pitkäsoitto, 2010) 
Aivotyömaa (EP, 2015) 
Sokea hyppy (pitkäsoitto, 2015) 
Rumentaja (EP, 2019) 

Levyt löytyvät Spotifysta ym. suoratoistopalveluista. Selkäranka, Aivotyömaa ja Sokea hyppy -levyjä löytyy myös cd-versioina. YouTubesta bändin kanavalta löytyy myös monenlaista erikoismateriaalia. 

Bändissä on tapahtunut vuosien varrella muutoksia kokoonpanossa. Viimeisin muutos on melko tuore tapaus kun laulaja Santtu Pihlaja (alunperin rumpali) lopetti bändihommat. Rumentaja jäi Santun viimeiseksi työksi bändissä. Sellainen ihme kuitenkin tapahtui, että Runneltu löysi uuden laulajan ja homma jatkuu! Uusi kokoonpano pääsi jo hyvään alkuun, mutta korona laittoi aikatauluja uusiksi. Tarkoitus on tehdä uusia levyjä ja keikkoja heti kun se on mahdollista! 

Nyky-Runneltu: 
Laulu - Uusi laulaja (liittyi juuri bändiin, paljastetaan myöhemmin) 
Basso - Vesa Pitkänen (alkuperäisjäsen) 
Kitara - Sami Tommola (ollut mukana alkuvuodesta 2009) 
Rummut - Tuomas Hämäläinen (ollut mukana kesästä 2012) 

Runneltu löytyy Facebookista ja Instagramista. Bändillä on nettisivut www.runneltu.com. Sivusto päivitetään ajan tasalle kun ehditään! 

Moni on varmaan ehtinyt 16 vuodessa perustaa ja lopettaa monta bändiä. Runneltu on kehittänyt omaa juttuaan eteenpäin kärsivällisesti kaikessa rauhassa. Myönnämme olevamme hieman hitaita, mutta parhaat levyt ja keikat ovat vielä tekemättä. Voisimme olla kulahtanut bändi, joka vain kokoontuu fiilistelemään menneitä, mutta asia ei suinkaan ole näin. Bändi on edelleen luova ja elinvoimainen! Suunta on kohti parempaa. 

Vaikka vastoinkäymisiä on ollut, niin kaikesta on aina selvitty. Eikä pelkästään selvitty vaan bändi on pystynyt kehittymään. Keikkailun kannalta vastoinkäymiset ovat kuitenkin usein osuneet huonoon saumaan. Toisaalta senkin takia meillä on nyt entistäkin nälkäisempi joukkue kasassa. Uusi laulaja on tuonut bändiin uutta virtaa. Alusta asti on ollut tarkoitus olla kova livebändi, eikä se tavoite ole miksikään muuttunut. 

LINKIT:
Facebook
Spotify
Instagram
Apple Music
Kotisivut

PARASTA KOTIKULMILLA:
Joutsassa on ollut meille hyvät puitteet viritellä bändihommia. Jos joku joutsalainen meistä tykkää tai vihaa, niin se tapahtuu yleensä salaa. Rauhassa saa siis olla! Kotipaikkaamme liittyy paljon merkityksellisiä muistoja laidasta laitaan, kuten Joutsa Hardcore City -biisistäkin voi kuulla. Parhaat paikalliset menomestat ovat tietysti Kellari ja nuorisoseurantalo, sillä noissa paikoissa olemme olleet soittamassa. Toivottavasti lista vielä pitenee! 

TUE:
Meitä voi tukea ostamalla levyjä (fyysisiä versioita voi kysellä suoraan meiltä esim. sähköpostilla tai Facebookin kautta), tykkäämällä bändin Facebook-sivusta, seuraamalla Instagramissa, tilaamalla Runneltu-YouTube -kanava... ja tulemalla keikalle sitten kun keikkailu on taas mahdollista!

 

08. Korsakoff Oy (Riihimäki, punk)
Korsakoff Oy on kasattu 2018 marraskuussa. Kitaristi-laulaja ja rumpali pyöritteli ideaa bändistä monta vuotta, ennen lopullista kokoonpanoa. Yksi sumuinen Halloween yö 2018 törmäsimme Hyvinkään villissä yössä tulevaan laulavaan basistiimme. Ei mennyt kauaakaan, kun aloimme tuumasta toimeen ja puoli vuotta myöhemmin meidän ensimmäinen EP Oireyhtymäkohtia (toukokuu 2019) oli valmis ja painettuna vielä CD:lle. Ekat keikat alkoivat rullaamaan ja seuraavana kolahti Kaaosmasennus digi-ep lokakuussa 2019.  

Hyvinkääläinen punkrockin konkari Traumat ottivat meihin yhteyttä ja halusivat alkaa tekemään splittiseiskaa. Kolme kovaa biisiä ja vuosisadan keikkakesä edessä. Keikat peruuntuivat jostain kumman syystä, mutta levyt jäivät kassinpohjalle pyörimään.  

Nyt paraikaa äänitämme ensimmäistä pitkäsoittoa, joka on tarkoitus julkaista vinyylinä ulos loppuvuodesta. Ensimmäinen single ''Kesäbiisi'' julkaistaan tältä soitolta 20.6.2020. 

Meidän basisti miksaa meidän kaikki itseäänitetyt biisit tästä splitistä lähtien. Miksaus hoituu Dave Draper-nimisellä brittiherralla.  

Paras tapa tukea Korsakoffin toimintaa on käydä niillä keikoilla. Myöskin splittiä, CD:tä, tarraa ja pinssiä saa ostettua suoraan bändiltä Facebookin ja Instagramin kautta.  

Meidän splittiä löytää tällä hetkellä Riihimäeltä pienliike Ehta Tradesta ja kohta myös Side Mission Recordsin nettikaupasta. Kummastakin löytyy tällä hetkellä myös meidän ekaa CD:tä.  

https://www.sidemissionrecords.com/  

LINKIT:
Facebook
Spotify 
Youtube

PARASTA KOTIKULMILLA:

Paras asia Riihimäessä on se, että sieltä pääsee pois hyvien junaratojen takia.  

Riihimäki vihaa punkkia, joten palkittu Vihreä Talo on place to be. Siellä ollaan järkätty Joulupunkki festi viime jouluna ja nyt tulevana kesänä siellä tapahtuu Kotibileet fest 2020! https://www.facebook.com/events/vihre%C3%A4-talo/kotibileet-2020/530676424212283/ 

Hyvinkäässä taasen parasta on se, että se on esimmäinen pysäkki Helsingin lähiliikenteen ulkopuolella. Selvää säästöä. 

Hyvinkään paras keikkapaikka on taasen Bar Zoom josta on tullut meidän vakkaripaikka soittaa. Hyvä palvelu, kamat valmiina ja itse saa myydä liput ja kääriä niistä voitot taskuun.

 

09. Emppu (Helsinki, pop)
© Juha Mustonen.

Emppu ei paljon esittelyjä kaipaa. 13-vuotiaana alkoi hänen ja Tiktakin tarina sekä nousu Suomen musiikkimaailman huipulle. Mutta myös omia vähemmän tunnettuja projekteja hän on vuosien saatossa julkaissut; nu-metallilla ja post-grungella flirttaillut raskas Dame toimi eräänlaisena terapia-projektina Tiktakin (tai "Tiksun", kuten Emppu itse sanoo) vilkkaimpien vuosien aikana, kun taas Alavala oli Tiktakin jälkeen täysin toisen ääripään projekti keveine folkpop-viboineen. Nyt hän on julkaissut ensimmäisen soolosinglensä nimeltään "Tää laulu on sun" ihan vain omalla etunimellään. Joonas jututti Emppua ennen sinkun julkaisua, ja kävi ilmi, ettei pienten bändien ja "isojen nimien" (Emppu ei missään tapauksessa käyttäisi itsestään tätä ilmaisua!) pitkässä kaaressa lopulta onnistuneen levytyksen julkaisuun, ole juurikaan eroja.

LINKIT:
Spotify
Facebook
Instagram
Youtube

 

10. Lauri esittelee: Kipinät-kuoro (Jyväskylä, kuoromusiikki)

Spotify

 

11. Lauri esittelee: Oriental Jam (Jyväskylä, poprock)

Spotify

 

12. Lauri esittelee: The Indigo (Jyväskylä, poprock)

Spotify

 

13. Lauri esittelee: Helion (Hämeenlinna, metalli)

Spotify

 

Ajastus
0:00:00 Intro
0:01:37 Rujo Katras
0:06:36 Madison Roam
0:09:41 Weightless World
0:14:58 Haastattelussa Lauri Nieminen (Viikon promopaketti)
0:22:14 Sakea Ilta
0:26:09 A1noa
0:30:45 Haastattelussa Jani Varpujärvi
0:38:41 Jani Varpujärvi
0:44:42 Runneltu
0:48:54 Korsakoff Oy
0:51:39 Haastattelussa Emppu Suhonen
0:58:31 Emppu
1:02:49 Lauri esittelee: Kipinät-kuoro
1:08:34 Lauri esittelee: Oriental Jam
1:14:19 Lauri esittelee: The Indigo
1:19:21 Lauri esittelee: Helion
1:27:53 Kiitos Lauri!
1:35:32 Outro

 

Jakso myös videona Youtubessa.

Leave a comment

Add comment